Amstaffin varhaiset sukujuuret ovat Englannissa, missä bulldoggeja  käytettiin taisteluissa härkiä vastaan. Tämä julma "urheilulaji", bullbaiting, oli suosittua viihdettä kansan keskuudessa monia vuosisatoja, kunnes se v. 1835 lailla kiellettiin. Siitä huolimatta taistelukoirien omistajat kehittivät kuitenkin pian toisen taistelulajin, missä koirat tappelivat toisia koiria vastaan. Näihin taisteluihin bulldogit olivat liian raskaita, joten niitä risteytettiin erilaisten metsästysterrierien kanssa. Näin saatua rotua kutsuttiin nimellä "bull-and-terrier", joka muistutti hyvin paljon nykyään tunnettua staffordshirenbullterrieriä. Bull-and-terrier oli erittäin rohkea, voimakas ja sillä oli mahtava puruvoima, mutta silti se oli samalla nopea, ketterä ja lannistumattoman sitkeä.

Bull-and-terrierejä kulkeutui maahanmuuttajien mukana Yhdysvaltoihin, jossa rodusta kehittyi hieman korkeampi ja "elegantimpi" kuin englantilainen staffi. Tätä amerikkalaista versiota kutsuttiin Pit bull terrieriksi. Niitä käytettiin monenlaisiin työtehtäviin karjatiloilla, mutta myös koirataistelussa, kunnes ne kiellettiin Yhdysvalloissa lailla v. 1898.

AKC (voisi verrata esim. Suomen Kennelliittoon), johon kuuluvat kasvattajat eivät ole koskaan hyväksyneet koirataistelutoimintaa, ei tuolloin suostunut hyväksymään rotua sen taistelukoirataustan vuoksi. Vasta v. 1935 AKC:kin hyväksyi rodun, ja alkoi rekisteröidä sitä nimellä Staffordshire Terrier, johon myöhemmin lisättiin etuliite "American" erotukseksi englantilaisesta staffordshiren- bullterrieristä.

Kasvattajat alkoivat panostaa enemmän koiran ulkonäköön ja rodun niihin luonteenpiirteisiin, joita he ihailivat: rohkeuteen, uskollisuuteen ja palveluhalukkuuteen – kun taas pit bullin jalostuksessa tärkein kriteeri oli sen menestyminen taistelukehässä. Tämä on suurin syy modernin amstaffin ja pit bullin luonne- ja ulkonäköeroihin. Valitettava tosiasia on, että vielä nykyäänkin jotkut koirien omistajat tappeluttavat koiriaan ympäri maailmaa laittomissa koirataisteluissa.

Ensimmäiset amstaffit saatiin Suomeen vuonna 1985, jolloin Mela Ekman toi maahan uroksen Blue Angel Mela´s Sam ja nartun Rachel vom Simba-camp. Huolimatta 20 -vuotisesta taipaleestaan Suomessa rotu on meillä melko tuntematon, vaikkakin sillä on oma vannoutunut kannattajajoukkonsa. 2000 -luvulla rekisteröintiluvut ovat vuosittain olleet n. 50 yksilöä, vaikkakin vuonna 2005 rekisteröintimäärä oli "huikeat" 147 kpl pentueiden lukumäärän ollessa 18.