|
LUOVUTUSIKÄINEN PENTU |
|
|
Amstaffin pentu voi olla syötävän suloinen ja herttainen, mutta sen ei pidä antaa hämätä kasvattaessasi pentua. Ensimmäinen paha virhe on se, kun ajatellaan, että "no kyllä se nyt saa noin tehdä, kun se on vasta pieni pentu". Heti ensimmäisestä päivästä lähtien pennulle on opetettava perheen tapoja, ja sitä, mikä on sallittua käyttäytymistä, mikä taas kiellettyä! Yksi tärkeä asia, mikä helpottaa pennun tapakasvatuksessa, on "EI" -sana. Jos pentu tajuaa sanan merkityksen, sitä ei välttämättä joka tilanteessa tarvitse sen kummemmin ojentaa, vaan pelkkä EI voi riittää! Tietysti pentu oppii EI -sanan merkityksen väkisinkin, joskushan pentua on kiellettävä, mutta esim. ruokaa annettaessa on hyvä tapa sanoa pennulle ensin EI ja sitten vasta antaa lupa syödä. Silloin EI -sana ei merkitse pennulle pelkästään negatiivista asiaa, vaan myös positiivista; noudattamalla EI -käskyä se saa palkinnon (joka tässä tapauksessa on ruoka) Seuraavassa mielestäni joitakin oikeita/vääriä toimintatapoja muutamiin tilanteisiin, joista saattaa tulla ongelmallisia:
|
|
|
1. Esineiden syöminen |
|
| o. | Hanki pennulle omia leluja joilla se saa leikkiä. Muihin tavaroihin ei pennulla ole lupa koskea. |
| v. | Älä harrasta "vaihtokauppaa" jos pentu nakertelee jotain kiellettyä...silloin palkkaat pennun ei-toivotusta tekemisestä! Kiellä pentua tarpeeksi jämäkästi, ja sen jälkeen, kun pentu on lopettanut kielletyn esineen syömisen, voit antaa sille palkinnon. |
|
2. Ihmisten pureminen |
|
| o. | Pennulle on tehtävä heti alusta asti selväksi, että ihmisiä ei pureskella! |
| v. | On väärin ajatella, että pureminen olisi pennulle sallittu tapa leikkiä...pentu kasvaa päivä päivältä, ja jo muutaman kuukauden kuluttua se puree todella kovaa, vaikka purisikin leikillään! |
|
|
|
|
3. Ruokailu |
|
| o. | Anna pennulle ruoka säännöllisin ajoin. Laita ruokakuppi lattialle, ja jos ei pentu ole viidessä minuutissa syönyt ruokaansa, ota kuppi pois. |
| o. | Pennun ei tule antaa "vahtia" ruokakuppiaan ihmisiltä, eli jos pentu murisee/puree ruokakuppinsa ääressä, on tilanteeseen puututtava välittömästi! (Sama pätee luihin) |
| o. | Pennulle tulee antaa ruokarauha, eli älä turhaan vehtaa ruokakupin kanssa (ota sitä pois, anna takaisin, ota pois jne.) Ruokarauha ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oltaisiin hiljaa ja liikkumatta kun koira syö...siis normaali elämä koiran ympärillä jatkuu myös sen ruoka-aikana! |
| v. | Jos pentu ei syö, ruokaan lisäillään kaikennäköisiä herkkuja. |
| v. | Ruokakuppi jätetään lattialle pennun vahdittavaksi. |
|
Kun koira on oikein kasvatettu, ruokahetki sujuu helposti ilman kommelluksia. Pahimmillaan tilanne voi olla sellainen, että koko perhe joutuu pakenemaan parvekkeelle siksi aikaa, kunnes "peto" on tyhjännyt kuppinsa. |
|
|
4. Sisäsiisteys/ulkoilu |
|
| o. | Vie pentu ulos riittävän usein, ja varmista että pentu myös tekee asiansa. |
| v. | Viedään pentu ulos aina silloin kun se haluaa...pennulla ei välttämättä ole hätä, vaan se haluaa ulos muuten vaan! |
|
5. Remmikäyttäytyminen |
|
| o. | Vaadi koiraa kulkemaan kauniisti taluttimessa ja sitä tahtia kun SINÄ haluat. |
| o. | Älä päästä koiraa jokaisen vastaantulijan luo; se olet sinä, joka päättää ketä mennään katsomaan. |
| v. | Antaa pennun hyppiä jokaista vastaantulijaa päin ja tutkia niiden kauppakassit...ja kun ihmisetkin tykkää siitä niin kovin... |
| v. | Antaa ihmisten "villitä" pentua, kun se on kytkettynä. |
|
6. Pentu yksin kotona/oven takana/boksissa |
|
| o. | Totuta pentu pikkuhiljaa yksinoloon; jätä se aluksi yksin vain niin vähäksi aikaa, ettei se ehdi vielä ikävöimään. Mennessäsi pennun luo palkitse se siitä, että se on ollut hiljaa. |
| o. | Jos pentu vinkuu/haukkuu, niin palaa pennun luo vasta sitten kun se on rauhoittunut. |
| v. | On väärin mennä lohduttamaan pentua tai viedä sille joku lelu tms. kun se "itkee". Näin pentu oppii, että metelöimällä se saa sinut nopeammin luokseen ja se jopa palkitaan itkemisestä! |
|
Joka ainoa koira pitää opettaa olemaan yksin! Vaikka perheessä olisikin joku lähes aina paikalla, voi eteen tulla tilanne, että koira joudutaan jättämään yksin tai viemään hoitoon jonnekin. Koiraa, joka ulvoo tai haukkuu, tai pahimmassa tapauksessa tuhoaa asuntoa yksin ollessaan, ei kukaan halua ottaa hoitoon! Jos koira on opetettu olemaan boxissa, se kokee olevansa siellä kotonaan, oli boxi sitten missä tahansa. Boxiin tottunut koira on helppo antaa hoitoon vaikka kasvattajan luo! |
|
|
7. Vieraiden koirien kanssa "seurustelu" |
|
| o. | Anna pennun olla mahdollisimman paljon tekemisissä kauniisti käyttäytyvien koirien kanssa. |
| v. | Antaa pennun leikkiä liian rajuja tappeluleikkejä muiden koirien kanssa. |
| v. | Olla varomaton vieraiden koirien kanssa; pennun ei pidä päästä näkemään tappeluita, saati sitten itse joutua niihin! |
|
Kun pentu saa mahdollisimman paljon hyviä kokemuksia muista koirista, sillä on paremmat mahdollisuudet tulla vieraiden koirien kanssa toimeen myös myöhemmällä iällä. |
|